Kesäloma 2011 – RIP

Kesäloma, erikoisen pitkäkin sellainen tulee lopulta päätökseen ja huomenna on aika kohdata uudet työhaasteet.

Kesän paras kanoottiretki oli leppoisa päiväretki Vähäveden retkimelontakeskuksella erittäin hyvässä seurassa sekä mainiossa säässä. Seudun vesistö on erittäin kirkasta ja nimirikasta. Tämäkohtu, Kolmperse ja Jäljänjärvi nyt ensimmäisinä mieleen tulleina hauskoina niminä mainittakoot. Jatkossa taidan suunnistaa suoraan Vähävedelle, sillä valmiina odottava kanootti ja kuljetukset helpottavat huomattavasti melontaretken suunnittelua ja suorittamista. Sitä ihan omaa kanoottia kotona kun ei vieläkään ole…

Kesän ylivoimaisesti paras retkieväs nautittiin Usmissa Iso-Karhulla. Pinaattilettujen täytteenä mansikkaa, vadelmaa, mustikkaa, vispautuvaa vaniljavaahtoa sekä “mustikkavadelmabanaanirahkaa”. NAM!
Nuotioelämää

Kesän paras maastopyöräretki oli myös Hyvinkäällä. Reitti kulki aluksi Hyvinkäällä järjestettyjen XCO SM-kilpailujen maastoja pitkin, sitten pitkin Usmin ja Kytäjän polkuja ja metsäautoteitä.

Mutta ylivoimaisesti kesän paras meininki oli – KENGURUMEININKI!

Paljon voisi vielä tehdä jos vaan ehtisi, toivottavasti kesää ja lämmintä syksyä on vielä paljon jäljellä.

Adoptiomatka – Anna Pihlajaniemi

“Joskus mietin jollakin hyvin epätodellisella tasolla, että alkaisin hyväksyä elämän näin. Ajaisin aamulla töihin, näyttäisin kulkulupaa vastaanottovirkailijalle, söisin lounasta, palaisin hiljaiseen kotiin, itkisin nähdessäni vieraita lapsia bussissa tai naapurin tytön hiippailemassa taskulamppu kädessään lumisateessa. – En halua. Haluan olla äiti lapselle.”

Anna Pihlajaniemen blogimerkinnöistä syntyi koskettava ja hämmästyttävän rehellinen Adoptiomatka-kirja äidiksi tulemisen pitkästä ja kuoppaisesta tiestä. (Adoptiomatka-kirja Tammi 2011, 240s, ISBN: 978-951-31-6170-5).

Saadessani kirjan postissa ja sitä selaillessani törmäsin ensiksi kauniiseen kansipaperiin, mukavan luettavaan taittoon sekä erittäin taitavasti kirjoitettuun tekstiin. Pidin myös päiväkirjamuodosta, sillä vaikka teksti on paikoin haastavaa luettavaa, ehtii kirjaa lukea lyhyissä pätkissä samalla kun palauttaa esikoistaan kahdettakymmenettäkahdeksatta kertaa sänkyyn kellon lähestyessä jo puoltayötä.

Kirja kertoo koskettavasti, välillä jopa pelottavan avoimesti äidiksi tulemisen tunteista ja tuskasta, asioista joista minä en tiedä yhtään mitään. Se mitä aavistelin matkan varrella aiheesta tietäväni ja oppineeni, oli näköjään vähän. Erittäin vähän. Voinkin suositella tätä kirjaa kaikille niille, jotka haluavat tutustua lapsettomuuteen ja opetella paremmin ymmärtämään esimerkiksi kumppaninsa vanhemmaksi tulemisen, kenties maailman vahvimman halun, aiheuttamaa tunteiden vuoristorataa.

Eräänä päivänä luin kirjaa kuumeisena sängyssä ja kuulin etäisesti keittiöstä kuinka vaimoni yritti selittää kaksivuotiaalle ruokapöydällä lojuneen viivoittimen ja mittanauhan eroa. Minut valtasi tunnekuohu, joka pisti äsken palelleen kehon hikoilemaan ja pakotti heittämään peiton päältä pois. Kirja kaivaa ainakin saman prosessin läpikäyneestä esiin valtavia muistoja ja tunnetiloja.

Olen jo aikaisemmin kiittänyt Annaa, mutta haluan kiittää vielä uudelleen siitä kuinka hän on osannut pukea kauniiksi ja osuviksi sanoiksi noita samoja tunteita ja tilanteita joita itsekin olen adoptioprosessin aikana saanut kokea. Adoptio on totta tosiaan erikoinen ja mutkikas tie vanhemmuuteen. Tosin meidän miesten kannalta adoptioprosessi on kyllä tietyllä tapaa tasa-arvoisempi tapa tulla isäksi. Adoptiossa kun meillä on äidin kanssa samat lähtökohdat lapsen kohdatessamme, äidillä ei tässä ole yhdeksän kuukauden etumatkaa.

Kirjaa lukiessani, itse adoptioprosessin läpikäyneenä huomasin yllättyväni kuinka vähän kirja itseasiassa kertoo itse adoptiosta äitiyden tunteiden käsittelyn lomassa. Aloin mielessäni jo kirjoittamaan arvosteluun että kirjan nimi pitäisi olla Äitiysmatka. Nyt kun kirjan lukemisesta on päässyt vierähtämään jo useampi viikko ja selailin kirjaa taas uudestaan, vedän nuo kirjoittamattomat sanat takaisin. Kirjassa on paljon hyviä vinkkejä adoptiosta, joten kirjaa voi suositella kaikille adoptioprosessissa oleville tai sitä vähän kauempaa seuraaville. On kuitenkin hyvä muistaa että kirja on kirjoittajan adoptiopäiväkirja, jokaisella on omat lähtökohdat ja tavat tuntea asioita ja jokainen adoptioprosessi on kovin erilainen. Ei siis kannata huolestua jos omassa adoptioprosessissa ei koe samoja tunteita ja asioita, tai ainakaan samassa mittakaavassa läpi kun kirjoittaja. En itsekkään kokenut.

En myöskään voinut olla huomaamatta ja ajattelematta kuinka erilaiset omani ja kirjoittajan prosessit kotiselvityksen saamiseen ovat olleet. Kirjasta sai sen käsityksen että hyvin erilaisia asioita sosiaalityöntekijän kanssa oli käsitelty vaikka samassa kaupungissa olemme prosessin käyneet. Kuinkakohan paljon kotiselvityksen tekemisessä on ylipäätään eroja eri hakijoiden kesken? Toisaalta, tuskinpa sillä on mitään väliä mitä yksittäisiä asioita on käyty lävitse, adoption kautta tapaamani sosiaalityöntekijät ovat olleet omassa työssään erittäin ammattitaitoisia ja pääsevät varmasti hyvään lopputulokseen vaikka heillä ei olisi mitään sapluunaa prosessin läpiviemiseksi. (Heidän edustamien organisaatioiden toimintatavoissa olisi kyllä kehitettävää. Joskus tuntuu että mitään sapluunaa ei ole, tai ainakaan siitä ei prosessissa olevalle kerrota.)

Kunpa minullakin olisi antaa lapselleni yhtä kaunis muisto pitkästä odottamisesta kun Kirjoittajalla on lapselleen antaa. Samalla toivon että myös että hän jatkaa toisenkin adoptioprosessin ajan kirjoittamista, ainakin itsestäni tuntuu että tämä toinen adoptioprosessi tulee olemaan kovin erilainen kun ensimmäinen.

Kiitos Tammelle ja Annalle kirjan arvostelukappaleesta!

Ravintola Demo

Ravintola Demo ja sen neljän ruokalajin yllätysmenu oli valintani pikaiselle illalliselle. Ravintola on rankattu yhdeksi Suomen parhaista ravintoloista (50 parasta ravintolaa 2010) joten odotukset olivat korkealla. Ruoka olikin todella hyvää. Varsinkin parsakeitto ja sen kanssa ollut focaccia, joka oli kenties parasta leipää mitä on olen koskaan syönyt. Ainakin parasta focacciaa se oli. Jälkiruokana ollut mascarponekakku ja suklaajäätelö olivat myös aivan fantastisia. Valitettavasti pääruoka sekä sen jälkeen tullut juustolautanen eivät erityisesti säväyttäneet. Toki karitsa oli hyvin valmistettua, mutta jotenkin keskiosa menusta oli vaisuhko.

Kokonaisuutena illallinen ei valitettavasti lunastanut odotuksiani, sillä ravintolan palvelussa on kosolti parannettavaa. Etukäteen ilmoittamamme aikataulurajoitteet otettiin aluksi loistavasti esiin ja huomioon, mutta parin tunnin illallisen aikana meitä palveli viisi eri henkilöä ja palvelu oli kaikilla jotenkin töksähtelevää ja kiireen tuntuista (vaikka ravintolassa oli aikaisen ajankohtamme vuoksi asiakkaita vain vain kahdessa muussa pöydässä).

Tämän tasoisessa paikassa illallista syödessäni en myöskään halua katsella kun tarjoilija kävelee salin läpi vaihtamaan vessapaperia (rullat siis mennen tullen käsissään). Herranjestas, laittakaa nyt sinne vessaan tai sen lähistölle jokin kaappi missä paskapaperit voi säilyttää.

Omppumiehen kohelluksia HTC Desiren kanssa

Pari vuotta käytössä ollut iPhone 3G sai väistyä uuden luurin tieltä. Vaikka iPhonessa oli vikoja ja puhelin lähti huoltoon heti ensimmäisenä päivänä, olin kovin tyytyväinen iPhonen käyttäjä. Valitettavasti puhelimen suorituskyky alkoi loppua kesken (älypuhelin on minulla ensisijaisesti pienenä tietokoneena, ei puhelimena) ja Applen toiminnasta alkoi paistamaan puhelimen tulleen elinkaarensa ehtoopuolelle.

Uuden puhelimen valinta oli lopulta varsin helppo. iPhone 4G saatavuus oli erittäin huono ja Symbian sekä Windows käyttöjärjestelmät on no-no. Android puhelimesta ollut vielä omakohtaisia kokemuksia, joten tilasin kokonsa puolesta kompaktin ja kehutun HTC Desiren. Uudempi HTC Desire HD sekä Samsungin Galaxy S jäivät kauppaan koska ne ovat kooltaan jo selvästi suurempia.

Tiesin että Androidin käyttöönotto vaatii enemmän säätämistä ja vääntämistä, joten muutaman työpäivän junamatkojen jälkeen oli puhelimesta saatu sorvattua mieltymyksieni mukainen. Silloin siitä oli poistettu turhat live wallpaperit sekä muut näytön tilaa ja akkua syövät turhat widgetit, ladattu tarvittavat sovellukset sekä laitettu Google Appsista tietojen synkronoinnit kuntoon. Puhelimen käyttöönotto on selvästi monimutkaisempaa kuin iPhonen “anna iTuneksen hoitaa asetukset kohdalleen”, mutta toki Android antaa sitten enemmän vaihtoehtoja “tuunata” luurista juuri omien mieltymyksien mukaisen.

Järjestelmän sekä ennen kaikkea ohjelmien käyttöliittymässä huomasi vasta vaihdon jälkeen iPhonen selvän etumatkan. iPhonessa on edelleen useita erittäin käteviä “sormeilukomentoja” ja ohjelmat toimivat usein samanlaisen logiikan mukaisesti. HTC Desiressa sovellukset eivät toimi läheskään yhtä hyvin “yksiin”. Esimerkiksi kuvan ottamiseen kameralla käytetään joskus optista ohjainta, joskus taas kosketetaan näyttöä. Samoin tietojen päivitys verkosta vaatii joskus Menu näppäimen takaa refreshin painamisen, joskus käyttöliittymässä taas on suoraan siihen oma painike.

En kuitenkaan vaihtaisi HTC Desireä takaisin nykyiseen iPhoneen, sen verran jouhevaa laitteen käyttö on ollut ja ohjelmistotarjonta on varsin hyvä, joskaan ohjelmien laatu on minusta vielä hivenen iOS ohjelmia jäljessä. Puhelimen akkua saa normaalissa käytössä toki ladata käytännössä päivittäin, mutta se on pieni hinta tehosta ja moniajosta. Halutessaan pitkää akkukestoa voi sitten erillisellä sovelluksella/widgetillä asettaa puhelimen akkua säästävään tilaan.

Nähtäväksi jää kuinka Android Market pystyy kasvattamaan ohjelmistojen laatua ja estämään vihamielisten ohjelmistojen ilmaantumisen käyttäjien riesaksi.

MMX oli ja meni

Vuosi 2010 oli myös tilastollisesti varsin omalaatuinen, joten hyvä että saatiin tuokin vuosi nyt alta pois.

  • ∞ pahoitettuja mieliä
  • 43000 lentopistettä
  • 4479 digikuvaa
  • 881 privaattiosoitteesta lähetettyä sähköpostia
  • 251 digivideota
  • 130 tuntia kuntoilua*
  • 110 kuntoiluharjoitusta*
  • 50 kertaa tennistä*
  • 10 suunnistusta*
  • 2 kotimaanmatkaa (viikonloppureissuja ei lasketa)
  • 1 poika
  • 1 ulkomaanmatka
  • 1 ampumataitotesti

*pop*

(* katsottu Garmin 405cx:n tallentamista harjoituksista, aivan kaikkissa kuntoiluissa tuo vekotin ole ollut mukana.

Kymmenen yötä enään on…

…sähköisen joulukortin julkaisuun.

Nettinöhverötonttu sai eilen yllättävän inspiraation, joten yleisön toiveista huolimatta myös tälle vuodelle on laadittu se aito ja alkuperäinen sähköinen joulukortti!

2001, 2003, 2004, 2005, 2006, 2007, 2008, 2009

[flickr album=72157603511713768 num=10 size=Thumbnail]

Aineettomissa elämyslahjoissa on ideaa!

Kuinoma

Mistä kanootti tai teltta lainaan? Entä mistä lisää jalustoja kuvauskeikalle, entä laadukas filmiskanneri?

Erilaisia tapoja lainata/vuokrata tavaroita on toki useita, mutta tässä on eräs mielenkiintoinen ja toivottavasti kasvava verkkopalvelu.

Kuinoma on lainauspalvelu jossa yksityishenkilöt voivat ilmoittaa omistamiaan tavaroita lainattavaksi muille palvelun käyttäjille. Lainattavista tuotteista voi ilmoittaa paitsi kuvan, käyttötarkoituksen, lainahinnan ja vahinkotapauksien korvaustiedot, niin lainaajat voivat myös pisteyttää ja kommentoida ja pisteyttää lainauksia. Lainattavat tuotteet on esitelty aiheryhmittäin ja ryhmittelyihin voi suodattaa vain haluamansa paikkakunnan tavarat, mutta valitettavasti palvelussa ei pysty valitsemaan useampaa paikkakuntaa joiden alueelta haluaa etsiä lainattavia tavaroita. Täytyypä vinkata palvelun kehittäjälle.

Täytyy vain toivoa että palvelu saa tuulta alleen ja saadaan lisää lainattavia tavaroita palveluun. Mitähän sitä itseltä joutaisi hyllynperukoilta muille vuokralle…

Hyllykkö kotiutui

Nyt on hyllykkö vihdoin kotona ja lokeroihin tulevat koritkin saatiin juuri tilattua.

Hyllyn on tehnyt Risto Artemuksella 18mm liimalevystä (koivu). Käsittelin puuvalmiin hyllyn sitten neljään kertaan puolihimmeällä Kiva kalustelakalla joka oli sävytetty sävyyn 1599. Ensimmäinen lakkaus oli ohennettu noin 20% vedellä ja jokaisen lakkauksen jälkeen oli hionta hiekkapaperilla ja teräsvillalla.

Artemus (www.artemus.fi) on yritys joka tekee perinteitä kunnioittaen erilaisia yksilöllisiä ratkaisuja ja sisustuselementtejä (kalusteita, valaisimia jne).

Juuri oikea ravintola

Ravintola Juuri toimi juuri oikeanlaisena paikkana juhlistaa vuosittaista ikääntymistä. Ravintolaa on kehuttu niin Suomen kahdeksanneksi parhaaksi ravintolaksi kuin Suomen Gastronomisen seuran valitsemaksi vuoden ravintolaksi 2010.

Ruoka ravintolassa oli erinomaista, varsinkin alkupaloiksi, tai vaikka pääruuaksikin tarkoitetut Sapakset saivat veden kielelle jo listaa lukiessa.

Sapakset ovat siis pieniä annoksia joista itse valitaan halutunlainen makuyhdistelmä. Tarjoilija opasti että 2-3 sapasta on sopiva määrä alkupaloiksi, kenties neljäkin olisin voinut noita ottaa sillä pääruoka on fine dining tyyliin kohtuullisen kokoinen.

Kuvassa lumikinkkua ja paahdettua raparperia, olkien päällä kypsennettyä mäkimeirami-munajuustoa sekä sienikeittoa ja ruis- pellavatanko.

Ravintola Juuren haudutettua taimenta, lipstikka- voikastiketta ja korvasienikreppiPääruokana ollut siika ja taimen oli erinomaista, eikä jälkiruokana ollut kutunrahkalla maustettu uunijäätelö mustikkamarengilla ollut ollenkaan huono valinta.

Ruoka ravintolassa oli siis erinomaista, mutta ravintola paikkana kaipaisi vähän kohennusta. Salin penkit olivat kovat ja epämukavat istua, kahden hengen pöytä oli kovin ahtaassa paikassa ja yleisvaikutelma jäi vähän vaisuksi kun banaanikärpäsiäkin piti välillä hätistellä marengin kimpusta.