Garmin vivoactive

Vanha Garminin Forerunner 405cx sykemittari / GPS-rannetietokone oli pitkään käyttämättä, sillä toisen kellon mukana kantaminen ja datojen siirto erikseen tietokoneelle on asiat jotka jäivät aina tekemättä. Pitkään etsin uutta urheilu/älykelloa jota voisi käyttää koko päivän “From Work to Workout” niin golf-kentällä, suunnistaessa kun sisäliikunnassakin. Mitään edistyksellisiä ominaisuuksia en urheilutietokoneelta kaipaa, kunhan laite pitäisi kirjaa aktiivisuudesta ja auttaisi golf-kentällä etäisyyksien kanssa.

Alkuviikosta huomasin Garmin vivoactive älykellon, ja tilaus laitteesta lähti saman tien Keskisen Kellon verkkokauppaan.


Vivoactice on älykello “wearable” joka bluetoothin välityksellä yhdistetään matkapuhelimeen. Älykello-ominaisuuksien lisäksi valmiina toimintoja eri laijien harrastamiseen (golf, uinti, juoksu, pyöräily…) ja lisää ohjelmia ja widgettejä voi ladata verkosta. Kooltaan kello on vain 8mm ohut ja erittäin kevyt, mutta neliskulmainen muoto vie pyöreään kelloon tottuneelle tovin tottua. Värinäyttö ei ole erityisen kirkas tai tarkka, joten vähänkin hämärämmässä valossa joutuu käyttämään taustavaloa.

Työmatkalla kello mittasi nätisti matkan ja nopeuden sekä siirsi tiedot iPhonen kautta Garmin Connect -palveluun johon tiedot harjoituksista ja aktiivisuudesta siirretään automaattisesti. Ei enään säätämistä PC:n kanssa!

Golffin osalta laitteeseen ladataan kentät matkapuhelimesta. Pelatessa kello näyttää väylän perustiedot ja etäisyydet kohteisiin. Kellolla voi myös mitata lyönnit ja pitää yllä tuloskorttia. Mitään lipun paikan merkkaamista tai kuvaa väylästä kellossa ei ole. Testasin golf-ominaisuuksia ilman käyttöohjeen lukemista, ja sain kyllä kierroksen aikana katsottua etäisyydet ja mitattua lyönnit, mutta tuloskorttia en osanut käyttää – enkä tallentaa kierroksen tietoja talteen.

Akkukestoa kellolle luvataan kolmisen viikkoa normaalissa kellokäytössä, 10 tuntia suorituksen aikana kun GPS on käytössä. Saas nähdä kuinka käy.

Kesäloma 2011 – RIP

Kesäloma, erikoisen pitkäkin sellainen tulee lopulta päätökseen ja huomenna on aika kohdata uudet työhaasteet.

Kesän paras kanoottiretki oli leppoisa päiväretki Vähäveden retkimelontakeskuksella erittäin hyvässä seurassa sekä mainiossa säässä. Seudun vesistö on erittäin kirkasta ja nimirikasta. Tämäkohtu, Kolmperse ja Jäljänjärvi nyt ensimmäisinä mieleen tulleina hauskoina niminä mainittakoot. Jatkossa taidan suunnistaa suoraan Vähävedelle, sillä valmiina odottava kanootti ja kuljetukset helpottavat huomattavasti melontaretken suunnittelua ja suorittamista. Sitä ihan omaa kanoottia kotona kun ei vieläkään ole…

Kesän ylivoimaisesti paras retkieväs nautittiin Usmissa Iso-Karhulla. Pinaattilettujen täytteenä mansikkaa, vadelmaa, mustikkaa, vispautuvaa vaniljavaahtoa sekä “mustikkavadelmabanaanirahkaa”. NAM!
Nuotioelämää

Kesän paras maastopyöräretki oli myös Hyvinkäällä. Reitti kulki aluksi Hyvinkäällä järjestettyjen XCO SM-kilpailujen maastoja pitkin, sitten pitkin Usmin ja Kytäjän polkuja ja metsäautoteitä.

Mutta ylivoimaisesti kesän paras meininki oli – KENGURUMEININKI!

Paljon voisi vielä tehdä jos vaan ehtisi, toivottavasti kesää ja lämmintä syksyä on vielä paljon jäljellä.

Adoptiomatka – Anna Pihlajaniemi

“Joskus mietin jollakin hyvin epätodellisella tasolla, että alkaisin hyväksyä elämän näin. Ajaisin aamulla töihin, näyttäisin kulkulupaa vastaanottovirkailijalle, söisin lounasta, palaisin hiljaiseen kotiin, itkisin nähdessäni vieraita lapsia bussissa tai naapurin tytön hiippailemassa taskulamppu kädessään lumisateessa. – En halua. Haluan olla äiti lapselle.”

Anna Pihlajaniemen blogimerkinnöistä syntyi koskettava ja hämmästyttävän rehellinen Adoptiomatka-kirja äidiksi tulemisen pitkästä ja kuoppaisesta tiestä. (Adoptiomatka-kirja Tammi 2011, 240s, ISBN: 978-951-31-6170-5).

Saadessani kirjan postissa ja sitä selaillessani törmäsin ensiksi kauniiseen kansipaperiin, mukavan luettavaan taittoon sekä erittäin taitavasti kirjoitettuun tekstiin. Pidin myös päiväkirjamuodosta, sillä vaikka teksti on paikoin haastavaa luettavaa, ehtii kirjaa lukea lyhyissä pätkissä samalla kun palauttaa esikoistaan kahdettakymmenettäkahdeksatta kertaa sänkyyn kellon lähestyessä jo puoltayötä.

Kirja kertoo koskettavasti, välillä jopa pelottavan avoimesti äidiksi tulemisen tunteista ja tuskasta, asioista joista minä en tiedä yhtään mitään. Se mitä aavistelin matkan varrella aiheesta tietäväni ja oppineeni, oli näköjään vähän. Erittäin vähän. Voinkin suositella tätä kirjaa kaikille niille, jotka haluavat tutustua lapsettomuuteen ja opetella paremmin ymmärtämään esimerkiksi kumppaninsa vanhemmaksi tulemisen, kenties maailman vahvimman halun, aiheuttamaa tunteiden vuoristorataa.

Eräänä päivänä luin kirjaa kuumeisena sängyssä ja kuulin etäisesti keittiöstä kuinka vaimoni yritti selittää kaksivuotiaalle ruokapöydällä lojuneen viivoittimen ja mittanauhan eroa. Minut valtasi tunnekuohu, joka pisti äsken palelleen kehon hikoilemaan ja pakotti heittämään peiton päältä pois. Kirja kaivaa ainakin saman prosessin läpikäyneestä esiin valtavia muistoja ja tunnetiloja.

Olen jo aikaisemmin kiittänyt Annaa, mutta haluan kiittää vielä uudelleen siitä kuinka hän on osannut pukea kauniiksi ja osuviksi sanoiksi noita samoja tunteita ja tilanteita joita itsekin olen adoptioprosessin aikana saanut kokea. Adoptio on totta tosiaan erikoinen ja mutkikas tie vanhemmuuteen. Tosin meidän miesten kannalta adoptioprosessi on kyllä tietyllä tapaa tasa-arvoisempi tapa tulla isäksi. Adoptiossa kun meillä on äidin kanssa samat lähtökohdat lapsen kohdatessamme, äidillä ei tässä ole yhdeksän kuukauden etumatkaa.

Kirjaa lukiessani, itse adoptioprosessin läpikäyneenä huomasin yllättyväni kuinka vähän kirja itseasiassa kertoo itse adoptiosta äitiyden tunteiden käsittelyn lomassa. Aloin mielessäni jo kirjoittamaan arvosteluun että kirjan nimi pitäisi olla Äitiysmatka. Nyt kun kirjan lukemisesta on päässyt vierähtämään jo useampi viikko ja selailin kirjaa taas uudestaan, vedän nuo kirjoittamattomat sanat takaisin. Kirjassa on paljon hyviä vinkkejä adoptiosta, joten kirjaa voi suositella kaikille adoptioprosessissa oleville tai sitä vähän kauempaa seuraaville. On kuitenkin hyvä muistaa että kirja on kirjoittajan adoptiopäiväkirja, jokaisella on omat lähtökohdat ja tavat tuntea asioita ja jokainen adoptioprosessi on kovin erilainen. Ei siis kannata huolestua jos omassa adoptioprosessissa ei koe samoja tunteita ja asioita, tai ainakaan samassa mittakaavassa läpi kun kirjoittaja. En itsekkään kokenut.

En myöskään voinut olla huomaamatta ja ajattelematta kuinka erilaiset omani ja kirjoittajan prosessit kotiselvityksen saamiseen ovat olleet. Kirjasta sai sen käsityksen että hyvin erilaisia asioita sosiaalityöntekijän kanssa oli käsitelty vaikka samassa kaupungissa olemme prosessin käyneet. Kuinkakohan paljon kotiselvityksen tekemisessä on ylipäätään eroja eri hakijoiden kesken? Toisaalta, tuskinpa sillä on mitään väliä mitä yksittäisiä asioita on käyty lävitse, adoption kautta tapaamani sosiaalityöntekijät ovat olleet omassa työssään erittäin ammattitaitoisia ja pääsevät varmasti hyvään lopputulokseen vaikka heillä ei olisi mitään sapluunaa prosessin läpiviemiseksi. (Heidän edustamien organisaatioiden toimintatavoissa olisi kyllä kehitettävää. Joskus tuntuu että mitään sapluunaa ei ole, tai ainakaan siitä ei prosessissa olevalle kerrota.)

Kunpa minullakin olisi antaa lapselleni yhtä kaunis muisto pitkästä odottamisesta kun Kirjoittajalla on lapselleen antaa. Samalla toivon että myös että hän jatkaa toisenkin adoptioprosessin ajan kirjoittamista, ainakin itsestäni tuntuu että tämä toinen adoptioprosessi tulee olemaan kovin erilainen kun ensimmäinen.

Kiitos Tammelle ja Annalle kirjan arvostelukappaleesta!

Kesäluettavaa – Adoptiomatka

image

Tänään tuli postissa hieman kesäluettavaa. Kirjan (IBAN 9789513161705) 
tekstit ovat peräisin Anna Pihlajaniemen Adoptiomatka-blogista, joten osa teksteistä ja erinomainen kirjoitustaito on jo entuudestaan tuttua.

Mielenkiinnolla odotan kahden päivän päästä alkavaa lomaa ja niitä valitettavan harvoja lukuhetkiä.

Ps. Tämä viesti on lähetetty matkapuhelimista (kokeilen tätä nyt ensimmäistä kertaa), joten saas nähdä kuinka tämä toimii…

Mac OS X automator pulautin kuvien taltiointiin

Minulla on käytössä muutamia erilaisia kameroita ja halu säilyttää kymmenettuhannet kuvat ojennuksessa ja varmassa tallessa. Olen jo tovin käyttänyt exiftool nimistä apuohjelmaa kuvien nimeämiseen, mutta päätin ottaa Mac OS X:n automator nimisen ohjelman kauniiseen käteen ja yritin hivenen automatisoida asioita.

Tällainen pulautin siitä sitten tuli. Ei lainkaan kaunis eikä sellainen kuin ajattelin, mutta tuossa automatorissa on muutamia erikoisen ikäviä ominaisuuksia jotka mutkistivat matkaa. Haluaisin myös että tuo importoisi samalla kuvat Apertureen oikeaan projektiin, mutta se tuotti vieläkin suurempia haasteita…

Mutta nyt minulla on työpöydällä ikoni joka käynnistyessään kysyy missä hakemistosta (tai koneeseen kytketystä laitteesta) on uusia kuvia tai videoita käsiteltäväksi. Ohjelma käy ensiksi lävitse kaikki valitut tiedostot (jos ne eivät ala numeroilla 19 tai 201), muuntaa ne työhakemistoon kuvan tai videon ottohetken mukaisesti nimettynä (esim /DATA/temp/2011_02/20110222_1837_CIMG2930.JPG). Tämän jälkeen ohjelma kopioi ko hakemistosta viimeisen tunnin aikana muuttuneet tiedostot varsinaiseen tallennushakemistoon (varmistaen samalla ettei samannimistä tiedostoa jo siellä ole). No pulautin on niin simppeli että se kyllä selittää itse itsensä.

Tuo shelliscripti on kokonaisuudessaan seuraavanlainen:

BASEDIR=/DATA/imagetransfer/
DUPLICATEDIR=/DATA/duplicates_temp_store/
cd "$BASEDIR"
for f in "$@"
do
file=`basename "$f"`

if [[ $file =~ ^((19|201)+) ]]
then
echo
else
echo $file
exiftool -ext MOV -ext AVI -ext JPG -ext 3gp -ext NEF -ext RAW -ext GIF -ext JPEG -ext MPG -q -r -o "$BASEDIR" -d %Y_%m/%Y%m%d_%H%M_%%f.%%e -"filename

Ravintola Demo

Ravintola Demo ja sen neljän ruokalajin yllätysmenu oli valintani pikaiselle illalliselle. Ravintola on rankattu yhdeksi Suomen parhaista ravintoloista (50 parasta ravintolaa 2010) joten odotukset olivat korkealla. Ruoka olikin todella hyvää. Varsinkin parsakeitto ja sen kanssa ollut focaccia, joka oli kenties parasta leipää mitä on olen koskaan syönyt. Ainakin parasta focacciaa se oli. Jälkiruokana ollut mascarponekakku ja suklaajäätelö olivat myös aivan fantastisia. Valitettavasti pääruoka sekä sen jälkeen tullut juustolautanen eivät erityisesti säväyttäneet. Toki karitsa oli hyvin valmistettua, mutta jotenkin keskiosa menusta oli vaisuhko.

Kokonaisuutena illallinen ei valitettavasti lunastanut odotuksiani, sillä ravintolan palvelussa on kosolti parannettavaa. Etukäteen ilmoittamamme aikataulurajoitteet otettiin aluksi loistavasti esiin ja huomioon, mutta parin tunnin illallisen aikana meitä palveli viisi eri henkilöä ja palvelu oli kaikilla jotenkin töksähtelevää ja kiireen tuntuista (vaikka ravintolassa oli aikaisen ajankohtamme vuoksi asiakkaita vain vain kahdessa muussa pöydässä).

Tämän tasoisessa paikassa illallista syödessäni en myöskään halua katsella kun tarjoilija kävelee salin läpi vaihtamaan vessapaperia (rullat siis mennen tullen käsissään). Herranjestas, laittakaa nyt sinne vessaan tai sen lähistölle jokin kaappi missä paskapaperit voi säilyttää.

Omppumiehen kohelluksia HTC Desiren kanssa

Pari vuotta käytössä ollut iPhone 3G sai väistyä uuden luurin tieltä. Vaikka iPhonessa oli vikoja ja puhelin lähti huoltoon heti ensimmäisenä päivänä, olin kovin tyytyväinen iPhonen käyttäjä. Valitettavasti puhelimen suorituskyky alkoi loppua kesken (älypuhelin on minulla ensisijaisesti pienenä tietokoneena, ei puhelimena) ja Applen toiminnasta alkoi paistamaan puhelimen tulleen elinkaarensa ehtoopuolelle.

Uuden puhelimen valinta oli lopulta varsin helppo. iPhone 4G saatavuus oli erittäin huono ja Symbian sekä Windows käyttöjärjestelmät on no-no. Android puhelimesta ollut vielä omakohtaisia kokemuksia, joten tilasin kokonsa puolesta kompaktin ja kehutun HTC Desiren. Uudempi HTC Desire HD sekä Samsungin Galaxy S jäivät kauppaan koska ne ovat kooltaan jo selvästi suurempia.

Tiesin että Androidin käyttöönotto vaatii enemmän säätämistä ja vääntämistä, joten muutaman työpäivän junamatkojen jälkeen oli puhelimesta saatu sorvattua mieltymyksieni mukainen. Silloin siitä oli poistettu turhat live wallpaperit sekä muut näytön tilaa ja akkua syövät turhat widgetit, ladattu tarvittavat sovellukset sekä laitettu Google Appsista tietojen synkronoinnit kuntoon. Puhelimen käyttöönotto on selvästi monimutkaisempaa kuin iPhonen “anna iTuneksen hoitaa asetukset kohdalleen”, mutta toki Android antaa sitten enemmän vaihtoehtoja “tuunata” luurista juuri omien mieltymyksien mukaisen.

Järjestelmän sekä ennen kaikkea ohjelmien käyttöliittymässä huomasi vasta vaihdon jälkeen iPhonen selvän etumatkan. iPhonessa on edelleen useita erittäin käteviä “sormeilukomentoja” ja ohjelmat toimivat usein samanlaisen logiikan mukaisesti. HTC Desiressa sovellukset eivät toimi läheskään yhtä hyvin “yksiin”. Esimerkiksi kuvan ottamiseen kameralla käytetään joskus optista ohjainta, joskus taas kosketetaan näyttöä. Samoin tietojen päivitys verkosta vaatii joskus Menu näppäimen takaa refreshin painamisen, joskus käyttöliittymässä taas on suoraan siihen oma painike.

En kuitenkaan vaihtaisi HTC Desireä takaisin nykyiseen iPhoneen, sen verran jouhevaa laitteen käyttö on ollut ja ohjelmistotarjonta on varsin hyvä, joskaan ohjelmien laatu on minusta vielä hivenen iOS ohjelmia jäljessä. Puhelimen akkua saa normaalissa käytössä toki ladata käytännössä päivittäin, mutta se on pieni hinta tehosta ja moniajosta. Halutessaan pitkää akkukestoa voi sitten erillisellä sovelluksella/widgetillä asettaa puhelimen akkua säästävään tilaan.

Nähtäväksi jää kuinka Android Market pystyy kasvattamaan ohjelmistojen laatua ja estämään vihamielisten ohjelmistojen ilmaantumisen käyttäjien riesaksi.

MMX oli ja meni

Vuosi 2010 oli myös tilastollisesti varsin omalaatuinen, joten hyvä että saatiin tuokin vuosi nyt alta pois.

  • ∞ pahoitettuja mieliä
  • 43000 lentopistettä
  • 4479 digikuvaa
  • 881 privaattiosoitteesta lähetettyä sähköpostia
  • 251 digivideota
  • 130 tuntia kuntoilua*
  • 110 kuntoiluharjoitusta*
  • 50 kertaa tennistä*
  • 10 suunnistusta*
  • 2 kotimaanmatkaa (viikonloppureissuja ei lasketa)
  • 1 poika
  • 1 ulkomaanmatka
  • 1 ampumataitotesti

*pop*

(* katsottu Garmin 405cx:n tallentamista harjoituksista, aivan kaikkissa kuntoiluissa tuo vekotin ole ollut mukana.