Ravintola Juuri toimi juuri oikeanlaisena paikkana juhlistaa vuosittaista ikääntymistä. Ravintolaa on kehuttu niin Suomen kahdeksanneksi parhaaksi ravintolaksi kuin Suomen Gastronomisen seuran valitsemaksi vuoden ravintolaksi 2010.
Ruoka ravintolassa oli erinomaista, varsinkin alkupaloiksi, tai vaikka pääruuaksikin tarkoitetut Sapakset saivat veden kielelle jo listaa lukiessa.
Sapakset ovat siis pieniä annoksia joista itse valitaan halutunlainen makuyhdistelmä. Tarjoilija opasti että 2-3 sapasta on sopiva määrä alkupaloiksi, kenties neljäkin olisin voinut noita ottaa sillä pääruoka on fine dining tyyliin kohtuullisen kokoinen.
Kuvassa lumikinkkua ja paahdettua raparperia, olkien päällä kypsennettyä mäkimeirami-munajuustoa sekä sienikeittoa ja ruis- pellavatanko.
Pääruokana ollut siika ja taimen oli erinomaista, eikä jälkiruokana ollut kutunrahkalla maustettu uunijäätelö mustikkamarengilla ollut ollenkaan huono valinta.
Ruoka ravintolassa oli siis erinomaista, mutta ravintola paikkana kaipaisi vähän kohennusta. Salin penkit olivat kovat ja epämukavat istua, kahden hengen pöytä oli kovin ahtaassa paikassa ja yleisvaikutelma jäi vähän vaisuksi kun banaanikärpäsiäkin piti välillä hätistellä marengin kimpusta.
Ristiretkellä Suomen kymmenen parhaan ravintolan koeponnistamiseksi, oli hääpäivän kunniaksi vuorossa katsastaa Kasarminkadulla sijaitseva Ravintola Olo.
Ja totta se on, ei ole aivan suotta ravintola kehuja ja mainetta niittänyt, parhaaksi pohjoismaisen keittiön ravintolaksikin kun on ravintola valittu. Ruoka oli täydellistä kuten Chez Dominiquessakin, mutta minua Olo miellytti ehkä jopa enemmän nimenomaan raaka-aineiden ja annoksien paikallisuudella.
Nautimme neljän ruokalajin yllätysmenun, joka sisälsi alkupaloina ensin miedosti savustettua lohta ja äyriäislientä, sitten kampasimpukkaa ja kukkakaalia. Tämän jälkeen makuhermot tasattiin mustikka-vadelma-mustaviinimarja shotilla, johon kaadettiin sekaan kylmää rooibos teetä. Pääruokana saimme taivaallista sisäfilettä porkkanan, parsakaalin ja herkkusienitahnan kera. Jälkiruokana oli omenapaistosta, sorbettia ja karamellikastiketta. Tuohon kun lisätään erilaiset keittiön tervehdykset, niin koko ilta (2.5h( tuon syömiseen vierähti aikaa. Harmittamaan jäi että päivällä tuli syötyä lounaalla niinkin tuhtia kuin salaattia. 
Illan kruunasi vielä laaja teevalikoima, Olossa on teenystäville 14 erilaista teelaatua valittavana. Vaikka tuo jää toki murto-osaan kotona olevista teelaaduista, oli tuo valinnanvapaus erittäin positiivinen kokemus.
Ainoa miinus paikassa oli palvelun pienoinen sekoilu, olisiko arki-iltana ollut harjoittelijoita tai uusia henkilöitä lähes täydessä salissa. Ennakkotilaukseni oli hyvin otettu vastaan, mutta salissa meitä palveli periaatteessa kaksi eri henkilöä. Toinen heistä kaatoi meille automaattisesti vettä ja nosti pullon sivupöydälle, toinen heistä taas jätti vesipullon pöytään ja sanoi että siitä voitte itse kaataa lisää. Meille kävi myös kolmas nuori nainen kaatamassa väärää juomaa lasiin (jonka hän tosin korjasi melkein saman tien). Ei mitään suuria asioita, mutta pistävät silmään ja ehkä tämä palvelun sujuvuus on se pieni loppusilaus joka erottaa Michelin-tähdet ja tämän ravintolan?
Vihdoinkin sain aikaiseksi käydä Ateneuminkujalla sijaitsevassa ja paljon kehuja saaneessa Pasta La Vista-ravintolassa. Tosin sana ravintola ei ehkä ole kaikkein kuvaavin, sillä paikka on pieni kuin mikä.
Mutta se pasta oli hyvää! Ei taivaallista, mutta nyt syömäni lounaslistan jauhelihapasta oli Helsingissä nauttimastani pastasta ehdottomasti kärkikaartia.
Annoskoko ei ole mitenkään jättimäinen, mutta sopivasti maustettu jauhelija, parmesaanlastut, kurpitsansiement, rucola sekä al dente fusilli olivat herkullinen yhdistelmä! Leipä oli kyllä pienoinen pettymys, kunnon focacciaa se ei ollut.
Pitkästä aikaa tuli vastaan lounasravintola josta kannattaa täälläkin mainita. Paikka on Thai-ravintola nimeltään Happiness. Tämä pieni ravintola on Kaisaniemen metroasemalla ja ruoka oli erittäin hyvää! Valitettavasti paikka on pieni, joten vielä 12.30 aikana joutui odottelemaan että pääsi sisään.
Tälläinen sämpylä pelasti päivän ja edellisen illan rapujuhlien aiheuttaneen orastavan ryydytyksen Järvenpäässä huili-ravintolassa.
Lauantain pokeriturnaus kaveripiirissä meni kyllä omien pelien osalta niin kiville kun olla ja voi. Edes toisen turnauksen kakkostila ei auttanut häiventämään ensimmäisen pelin aiheuttamaa v-käyrän nousua. Mutta minkäs tekee kun ei vaan osaa. Ei pitäisi ottaa niin vakavasti.
Mutta tänään oli vuorossa Keski-Uudenmaan Teatterin näytelmä nimeltään Mobile Horror. Varsin viihdyttävä näytelmä, joskin kuvittelin tarinan hieman paremmaksi ja syvällisemmäksi kaiken sen uutisoinnin perusteella mitä tuosta jokunen vuosi sitten oli. Ehkäpä on vain nähnyt tuota horroria vähän liian läheltä, ei vaan enään naurata. Mutta näyttelijät, varsinkin Tuomas Turkka tekivät kyllä loistavan työn.
Teatterin jälkeen oli vihdoinkin yhteistä aikaa käydä Keravalla Ravintola Calientessa syömässä. Täytyy taas kerran todeta että pääradan varrelta löytyy hyviä ruokaravintoloita. Toisena hyvänä esimerkkinä on Järvenpään aseman Casa Toscana. Caliente tarjoaa erinomaista espanjalaista/meksikolaista purtavaa. Itse aloitin tapaslautasella, jota seurasi paistettu siika. En kyllä muista milloin olisin viimeksi ravintolassa saanut parempaa kala-annosta! Ruoka oli siis erittäin hyvää, ja jäi mieleen jäi päällimmäisenä että raaka-aineiden laadussa ei yritetty säästellä. Täytyy vaan toivoa että paikka säilyy pitkään hengissä ja taso yhtä korkeana.
Pääruokana ollut siika ja taimen oli erinomaista, eikä jälkiruokana ollut kutunrahkalla maustettu uunijäätelö mustikkamarengilla ollut ollenkaan huono valinta.
Recent Comments