Jersey
October 25, 2008 on 14:24 by Timo | In Englanti 2007, Travel | No CommentsReilusti yli vuosi siinä meni, mutta vihdoinkin sain aikaiseksi valita muutaman kuvan vuoden 2007 Jerseyn matkalta.
Jersey, tuo pieni, piskuinen ja piikkinen saari Englannin kanaalissa on hyvinkin käymisen arvoinen paikka. Vaikka Jersey on paikkana varsin pieni, tuntuu siellä olevan järjestettyä aktiiviteettia vaikka kuinka ja paljon, mutta onneksi omatoimisestikin saarta pystyy kiertelemään. Koska Jersey on saari ja siellä on yksi maailman suurimmista vuorovesien vaihteluista, ovat useimmat aktiviteetit vesiurheilua jonka suorittamista vuorovesi säätelee. Seuraavalla kerralla pitääkin osallistua illalla suoritettavalle retkelle läheiseen linnakesaareen, paikkaan johon pääsee ilman venettä vain laskuveden aikaan kahlaamalla pimeässä liukkalla kallioilla. NAM!
St Helier on saaren pääkaupunki ja sieltä lähtee tähtimäisesti bussilinjoja saaren eri osiin. Näitä bussilinjoja hyödyntäen on kätevä kävellä uskomattoman kaunista pohjoisrannikkoa kylästä toiseen. Varsinkin kävely Devil’s Hole:lta (St.Mary) Plemonth Bay:n on tutustumisen arvoinen elämys.
|
|
| Piru parka pusikossa | pohjoisrannikkoa |
Jerseyllä käydessä on muistettava ehdottamasti pyhittää yksi kokonainen päivä ökyeväiden kanssa durrelille.
Durrell Wildlife Conservation Trust on eläintarha/puistoalue jossa eläintarha elää täysin eläintensuojelun ehdoilla. Tuolla suojellaan ja tutkitaan harvinaisempia eläimiä kuten ai-ai nimisiä sormieläimiä, lemureita eli kissamakeja mutta mukana on myös paljon paikallista vapaasti elävää flooraa ja faunaa. Kyllä, lemurit ovat juuri niitä Madagascar elokuvista tuttuja diskohippejä. Mutta mikä parasta, siellä on myös iso aitaus täynnä magnusteja!

Jerseyn kuuluisa lehmä poseeraa turistille.
Kiteytettyänä, Jersey on mahtava paikka. Luonto on upeaa, tekemistä riittää, englannilla pärjää ja ruokakulttuuri ei onneksi ole pelkkää kidney pie:ta. Jotenkin tuo brittiläis-ranskalainen yhdistelmä vaan toimii.
Lisää kuvia Jersey-galleriassa.
Outin omenapiirakka
October 25, 2008 on 13:48 by Timo | In Ruokaohjeita | 1 CommentTällä ohjeella teet pellillisen erittäin herkullista omenapiirakkaa.
- Taikinaan:
- 8 dl jauhoja
- 3 dl sokeria
- 2 tl leivinjauhetta
- 2 tl soodaa
- 2 tl vaniljasokeria
- 250g sulaa rasvaa
- 1 muna
- 2dl piimää tai jugurttia
- omenoita viipaleina tai pieninä lohkoina
- kanelia
- Täyte:
- 4 dl rahkaa/jugurttia
- 1.5 dl sokeria
- 2 munaa
- 2 tl vaniljasokeria
- Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää rasva
- Jaa taikina kahteen osaan (ei napsita!)
- Toiseen osaan taikinasta sekoitetaan muna + piimä. Tämä osa taikinasta levitetään pellille pohjaksi
- Lisää pohjan päälle viipaloituja tai lohkottuja omenia ja ripottele päälle kanelia
- Valmista ohjeen mukainen täyte, ja kaada se omenoiden
- Murusta täytteen päälle loput taikinasta (jos sitä on vielä jäljellä…)
- Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia
Piirakka on parasta kylmänä lämpimän vaniljakastikkeen kanssa ja se sopii hyvin myös pakastettavaksi.
Yksitoista vuotta “sillee” ;-)
October 12, 2008 on 22:56 by Timo | In Uncategorized | No CommentsJa pitihän sitä taas juhlistaa. Tällä kertaa järjestelyvuoro osui Minnalle, joten vain hatarien ennakkoaavistuksien saattelemana lähdin lauantaina viikonlopun viettoon Helsingin ytimeen.
Heitettyämme tavarat hotelliin, oli ensimmäisenä ohjelmanumerona takin shoppailua Minnalle! Siinä sitten pyörittiin hyrränä Partioaittassa ja Lassilla. Ja eihän juuri sitä sopivaa kokoa ja väriä ollut hyllyssä, joten vain varaukseen saatiin tuo oikea malli. Tasapuolisuuden nimissä todettakoot että paria kolttua minäkin sovitin. Tosin ne oli stokkalla hullujen päivien loppuminuteilla, myös siellä piti käydä suhdetta koettelemassa.
Varsinaisen illan aloitimme syömällä minulle paremmin lounaspaikkana tutuksi tulleen Vilholan Nepalilaisessa Mount Everest ravintolassa.

Tylsinä ihmisinä valitsimme listalta valmiin illallisen kahdelle. Ruoka oli hyvää, keskivahva oli sopivan tulista ja ruokaa oli kyllä riittävästi. Positiivisena yllätyksenä oli jälkiruuan vaihtuminen. Meille piti tulla kuivattuja hedelmiä vaniljakastikkeella, mutta meille tuotiikin kulfia (pistaasimanteli cashwepähkinä jäädykettä), joka oli erittäin hyvää. Ja kyseisen paikan Nepalilainen vihreällä kaardemummalla maustettu tee on taivaallista rasvaisen maidon kanssa nautittuna.
Koska syömiseen ja laskun odotteluun meni ennakoitua kauemmin, jouduimme jättämään Linnanmäen valokarnevaalit seuraavaan kertaan. Harmi, tuolta olisi voinut saada jänniä kuvia noista valaistuista kieputtimista.
Illan varsinainen kohokohta oli Club act!one:n stand up esitys Studio Pasilassa. Parituntisen esityksen aikana lavalle nousivat Sami Hedberg, Tommi Mujunen, Joni Koivuniemi ja Ilari Johansson. Kovin erilaisia esityksiä nuo olivat, mutta naurulihakset saivat kyllä tehdä työtä tauotta. Itse pidin ehkä eniten Ilarin esityksestä, siinä oli ronskia puhetta yleisöä säälimättä ja verbaliikan lisäksi mukana oli myös annos fyysisempää komiikkaa.
Sunnuntaina jatkoimme turisteilua Helsingissä ja suuntasimme kohti Kauppatoria.

Siellä vietettiin perinteistä purjelaivapäivää. Purjeveneet ovat kyllä kauniita ja kannen alla tuoksui ihanasti terva, sekä tietysti juuri uunista otetut pullat! Laiturissa seisoessa tämä purjelaivaromantiikka on varmasti meripeninkulman pääsä tositoimista merellä.
PCI DSS 1.2 julkaistu
October 2, 2008 on 16:47 by Timo | In IT | No CommentsMaksukorttialan tietoturvastandardi PCI sai käyttöönsä uuden version kun PCI Security Standards Council (PCI SSC) julkaisi PCI DSS version 1.2 1.10.2008.
Uudessa versiossa on paljon pieniä sanamuodon täsmennyksiä, kaikki muutokset on listattuna erillisessä dokumentissa.
Ehkä huomattavimmat muutokset uudessa versiossa ovat:
- 1.1.6 Palomuurisääntöjen katselmoinnit vaaditaan nykyisin puolivuosittain aikaisemman neljännesvuosittaisen katselmoinnin sijaan.
- 3.4.1 Sana “Active Directory” on korvattu tekstillä “local user account databases”. Tällä on täsmennetty sitä, että EFS salauksen (Encrypting File System) käyttäminen on mahdollista kunhan se tehdään oikein.
- 4.4.1 WEP-salauksen käyttäminen kielletään uusissa WLAN-asennuksissa ja nykyisistäkin WLAN-asennuksista se tulee poistaa vuoden 2010 heinäkuuhun mennessä.
- 6.1. Paljon turhaakin hämmennystä herättänyt vaatimus asentaa ohjelmistojen kriittiset tietoturvapäivitykset 30 päivän kuluessa on muuttunut. Sinäänsä vaatimuksen henki on edelleen sama. Ohjelmistoihin tulleista päivityksistä tulee olla tietoinen, ne pitää arvioida niihin liittyvien riskien kautta ja siten valita asennuksien prioritetti ja aikataulu.
- 6.6 täsmentää julkisessa internetissä olevien palveluiden tietoturvallisuuden varmistamista sovellustason tietoturvatestauksella tai palomuurilla (Web application level firewall)
- 11.3. Penetraatiotestaukset pitää tehdä sekä ulkoverkosta, että sisäverkosta käsin. Tämäkin on ollut vaatimuksen henki jo edellisessä versiossa, nyt sanamuoto on täsmennetty.
- 12.6.2 Yrityksen työntekijöiden pitää nyt vuosittain allekirjoittaa lukeneensa ja hyväksyneensä yrityksen tietuturvallisuudesta antamat ohjeet.
Kun kyseessä on PCI DSS, monessa vaatimuksessa joudutaan käyttämään edelleen harkintaa ja tulkintaa. Tämä tulkinta on syytä tehtä aina osaavan PCI auditorin avustuksella, ja loppukädessä yrityksen liiketoimintajohto asettaa hyväksyttävän riskitason.
^Top^
Powered by WordPress RSS and comments RSS feed available




