Tuli taas hyvin pitkästä aikaa harrastettua kuolemansyntiä Ravintola La Famiglian perheillallisen merkeissä. En ole aikaisemmin tuota ähky-menua syönyt, mutta nyt sekin selvisi, että emme me nelistään pystyneet syömään kuin reilut puolet pöytään kannetusta ruokamäärästä.
Kaiken kaikkiaan onnistunut valinta rentoon illalliseen. Palvelu ja miljöö oli ok (kun oli varannut pöydän ajoissa, muuten pitäisi lauantaisin varautua kunnon jonottamiseen) ja ruoka sekä seura oli erinomaista. Parmesaanilla maustettu perunamuussi sopi hyvin paistetun lohen kanssa, mutta vasikan kanssa olisi kaivannut lohkoperunoita tai vastaavaa. New York pizzan tomaattisoossikin melkein voitti juzzufin pizzakastikkeen. Paikan annokset ovat kyllä erittäin suuria ja raskaita. Seuraavalla kerralla voi suosiolla tyytyä perheillallisessa kevyempään versioon.
Ja niinhän siinä kävi, nyt kolmannen kerran jouduin todistamaan kuinka Minna jättää jälkkärin syömättä! Toisaalta, ei Minna ollut ainoa. Menussa tuotiin kaikille reilut palat sekä juusto- että suklaakakkua, kuka sellaista määrää pystyy syömään.
Seuraavaksi pitänee käydä kokeilemassa Ravintola Caliente Keravalla, sillä kävin tuola perjantaina pikaisesti pitämässä palaveria ja paikka vaikutti mukavalta. Ja kohtahan me asummekin “melkein” Keravalla.


Kiitoksia vielä kovasti,milloinkas otetaan uusiksi?? Ja ihan korjaukseksi vain, Hessuhan veteli molemmat kakkupalat…