Shrek the Third

June 24, 2007 on 19:44 by Timo | In Uncategorized | No Comments

Kolmas Shrek tuli juuri nähtyä ja ihan viihdyttävä puolitoistatuntinen se olikin. Mikään erityisen loistava tai mieleenpainuva animaatio ei ollut, mutta Shrekin ja animaation ystäville kyllä kelpasi, vaikka ei tuo kahden ensimmäisen elokuvan veroinen missään nimessä ollut. Animaatio oli hyvin samankaltainen kun sarjan keskimmäisessä osassa, mutta tarinaa, vitsejä, uusia hauskoja hahmoja ja erikoista musiikkia oli tähän lisätty, ehkäpä vähän liiankin paljon jotta elokuva olisi kokonaisuutena jäänyt mieleen. Liikaa tavaraa, liian vähän naurua.

Tarinan kyllä varasti Puss in Boots, aivan kuten edellisessäkin Shrekissä. Antonio Banderas on aivan loistava ääni kyseiselle kissalle, ja kuuluisa “minäolenvainpienikilttisöpökissanen” ilmekkin nähtiin pariin kertaan. Ai niin, Puss in Boots saa oman elokuvan parin vuoden päästä!

Puss in Boots

Artie: With less yelling and more soap.
Shrek: Thanks Artie.
Artie: The soap is because you stink. Really bad.
Shrek: Yeah, I got that.

Seuraavana onkin vuorossa taas pingviinejä, Surf’s Up!

Britit huijaavaat autokoulussa(kin)

June 23, 2007 on 23:07 by Timo | In Englanti 2007 | No Comments

Tänään oli BBC:llä uutinen laajamittaisen ajokokeisiin liittyvän huijauskoplan paljastumisesta. BBC:n uutisen mukaan yli tuhannen kokelaan kirjallisen/ajotestin on suorittanut tarkoitukseen palkattu henkilö, joten liikenteessä on normaalien sekopäiden lisäksi huomattava määrä henkilöitä jotka eivät ole minkäänlaista testiä ajotaidoillaan läpäisseet.

Sinäänsä tuo määrä ei ole kokonaisuutena ole suuri, mutta keskustelua se on täällä herättänyt. Lähinnä on ihmetelty miksi tuollaista varsin kallista huijausta pitää tehdä, sillä yli puolet ajokokelaista reputtavat ensimmäisen testin. Onko vika järjestelmässä vai kokelaissa? Lyhyen visiitin ja pintapuolisen tutkailun perusteella veikkaisin kyllä molempia…

Ainakin täällä syrjäseuduilla teinien elämä näyttää olevan varsin vaikeaa. Eilen olimme viettämässä kämppäkaverin “läksiäisiä” Quart in Pint Pot:n puutarhassa, ja sisällä pubissa oli pari noin 6kk-1v vanhaa vauvaa rattaissa, ja heitä hoiti pari noin 7-10v tyttöä. Toisen lapsen äiti, juuri ja juuri täysi-ikäinen oli paikalla myös. Pahaa teki katsoa kun vielä klo 22 aikaan lähtiessäni he olivat vielä paikalla. Savuttomuus ravintoloissa alkaa täällä muuten 1.7.2007.

QUART IN A PINT POT - viikkovisa

June 19, 2007 on 22:44 by Timo | In Englanti 2007 | 1 Comment

QUART IN A PINT POT

Thanetin (Margaten, Ramsgaten ja Broadstairsin muodostama alue) paras pub löytyy parin sadan metrin päätä kämpästäni, ja on nimeltään Quart in a pint pot. Paikan omistavat 60+ pariskunta, jotka asuvat pubin yläpuolella ja pyörittävät paikkaa ja sen kanta-asiakkaita kuin omaa perhettään.

Viikon visailu liittyykin pubin nimeen, sillä siinä on jotain hassua. Kysymys kuuluukin että mitä?

Ps. Englannin kieliopista ei tässä ole kysymys.

Taskuparkki

June 14, 2007 on 23:05 by Timo | In Englanti 2007 | No Comments

Kaikki tietävät että suurkaupungeissa parkkitila on ahtaalla, mutta ei täällä maalla sentään kellariin pidä parkkeerata…

Tänään ihmeteltiin miksi kadulla lappaa väkeä normaalia enemmän, ja selvisihän se syykin. Sinäänsä lähes samaan aikaan alkoi voimakas kaasun haju, auto oli vissiin pudotessaan rikkonut jonkun kaasuputken. Onneksi se saatiin pian suljettua, eikä kolarissa sattunut kenellekkään pahemmin.

ups!

Yksisuuntaisen kadun alkupuolella oli joku onnistunut ajamaan pienen tila-autonsa seinän ja täällä britanniassa niin usein seinän ja kadun välissä olevaan kapean portaikkon/ikkuna-aukkoon.

Raising, raising...

Ihmeen ketterästi palokunta sen kuopasta ylös nosti, vaikka heidän hinausauton puomi näyttikin vähän heppoiselta.

Vähän aiheeseen liittyen. Iltaisin näitä Margaten katuja sahailevat tuunatut kaksnollaseiskat, micrat yms pienemmät autot. Vanteet kiiltää, levikkeitä ja siivekkeitä on kun formulassa konsanaan ja teknopoppi pauhaa. Sinäänsä normaalia, mutta 80% noiden autojen kuskeista on parikymppisiä naisia! Täytyy myöntää että britit jaksavat kyllä aina yllättää.

Luuletko että sinulla on kaikki mitä elämässäsi tarvitset?

June 11, 2007 on 23:31 by Timo | In Englanti 2007, Uncategorized | No Comments

Valitettavasti olet väärässä, ainakin jos Argos-nimiseltä yritykseltä kysytään. Anttilan, Elloksen ja Hobby Hallin postimyyntiluettelot jäävät yhteensäkin toiseksi, kun tämä firma lyö katalooginsa pöytään. Sivuja on melkein 2000, ja painoakin pari kiloa.

11062007285.jpg

Tavaraa on mitä ikinä keksitkään kysyä, vähän kun kummelin sekatavarakaupassa. Tilasin sunnuntaina kaksi web-kameraa tietokoneeseen, ja kun kävin ne tänään noutamassa, meni liikkeessä aikaa pari minuuttia. Olisi hauska tietää kuinka paljon heillä on varastossa tavaroita, miten ne toimitetaan liikkeisiin yms.

Kymmenen tapaa parempaan elämään?

June 10, 2007 on 16:05 by Timo | In Uncategorized | No Comments

Osui silmiini 10 ohjetta elämän sotkujen vähentämiseksi (10 simple ways to save yourself from messing up your life)

Mielenkiintoisia ajatuksia pitää mielessä, käytännön totetuksen haasteiden kanssa meistä itse kukin saa sitten tuskailla… ;(

Canterburyssä kummittelee

June 10, 2007 on 02:05 by Timo | In Englanti 2007 | No Comments

Tänään on todistettavasti ensimmäistä kertaa historiassa nähty kummajaisen käyskennelleen seudulla ihan päivänvalossa! Ja ammoisista ajoista lähtien on kummitusten todettu pitävän kaupunkia hallussaan, mutta kummituskävelyjä on tehtyä pääsääntöisesti iltaisin.

Canterbury on ihastuttava kaupunki, jokaiselle riittää nähtävää ja tehtävää. Koska junamatka Margatesta on vain puolisen tuntia, täytyy kyllä poiketa tuolla uudemmankin kerran.

DSC_0126.JPG

Yleisen atmosfäärin haistelun ja mielenkiintoisissa kaupoissa luuhaamisen lisäksi tunnetuimmista Canterburyn nähtävyyksistä tuli nähtyä tarkemmin Canteburyn katadraali sekä St Augustine’s Abbey, jossa kassaneiti koitti väenväkisin saada minua liittymään English Heritage yhdistykseen. (Yhdistyksen jäsenet pääsevät ilmaiseksi satoihin museoihin pitkin saarivaltiota).

Noista mielenkiintoisista kaupoista kannattaa mainita Winnie the Pooh Shop. Nalle Puh kaupassa oli jos jonkinlaista tavaraa, valtaosa oli “alkuperäistä”, mutta Disneyn versiotakin kaupasta löytyi. Onneksi heillä on myös verkkokauppa, joten ei tarvinnut vielä ostaa kauppaa tyhjäksi.

Winnie The Pooh Shop

Varsinainen kokohohta oli toistaiseksi maailman parhaimman ja runsaimman iltapäiväteen nauttiminen Tiny Tim’s Tearoom:ssa. Jos oikein laskin, kolmessa tasossa olevilla lautasilla oli 15 kappaletta eineksiä ja tämä voitti mennen tullen niin Fortnum&Masonin kun Harrodsin teehetket.

Tiny Tim's TeaRoom

Kuvia Canterburystä voi katsoa täältä

Vastaus viikon kysymykseen

June 7, 2007 on 23:06 by Timo | In Ruokaohjeita, Uncategorized | 1 Comment

Tovi sitten esitimme virallisessa viikkovisassamme keltaisen pähkinän ratkaistavaksenne.

Oikea vastaus kysymykseen on mango, ja tässäpä seuraa ohjeet mangon avaamiseksi.
Helppo tapa on noudatta ohjetta mangon avaamiseksi. Kyseinen tapa on kuitenkin liian helppo, joten on olemassa toinen vähän vastaava ja vähemmän mangoa tuhlaava tapa. (PS. tämä tapa on opittu itseltään Hercule Poirotilta. Seuraava viikon kysymys liittyykin tähän. Missä elokuvassa kyseinen mangon avaamisen ohje annettiin?)

  1. Leikkaa terävällä veitsellä syvä viilto mangon ympäri. Tee viilto kiven terävään reunaan asti.
  2. Ota mango käteesi, ja työnnä lusikka viiltoa pitkin mangon sisään ja irroita lusikalla mangon puolikas kivestä. Kivi on sitkeässä, joten lusikan paikkaa pitää vaihdella ja kivi irroitella joka puolelta.
  3. Kun ensimmäinen puolikas on irti, irroita lusikalla myös toinen puolisko
  4. Tee terävällä veitsellä mangoon hedelmälihaan kuoreen asti ulottuva ruudukko
  5. Käännä mangolta “takki nurin” painamalla kuoresta, jolloin mangosta tulee kuvan näköinen siili
  6. Leikkaa vielä piikit vaakasuunnassa katki ja nauti. Älä unohda imeskellä kivessä olevia lihoja ;)

Mikä kumma?

Toimitukseen tulleen vastausvyöryn lähes oikeista vastauksista onnetar on poiminut juzzufin, jolle toimitamme palkinnoksi varttikilon Royal Yorkshire Wensleydalea ;)

London 2012

June 7, 2007 on 22:04 by Timo | In Englanti 2007 | No Comments

Lontoon Olympialaisten logo ja visuaalinen ilme on virallisesti julkistettu pari päivää sitten.

London 2012

Itse logosta on ollut täällä tietenkin paljon keskustelua, ja kansanliikkeitä logon vaihtamiseksi.

Toki visuaalisen suunnittelun hinta, £400,000 aiheutti keskustelua, mutta varsinaisen crème fraîchen sopan pinnalle lisäsi uutinen kisojen mainoksien aiheuttamista epilepsia- ja migreenikohtauksista.

Pidä hatustasi kiinni bobby

June 5, 2007 on 00:20 by Timo | In Englanti 2007 | No Comments

Ja tapahtui niinä päivinä, että TinKEn oli Englantiin lähdettävä. Edellinen työviikko meni yhdessä hujahduksessa ja jäljelle jäi pitkähkö lista tekemättömiä asioita… No, tässähän niitä on hyvää aikaa tehdä.

Lauantaina oli vuorossa viimeinen ehtoollinen, eikun illallinen Minnan kanssa, seuraavaa yhteistä ruokailuhetkiä saakin tovin odottaa. Niin, yllätysmenu uudistetussa Chez Dominiquessa oli jälleen kokemus isolla K:lla, vaikka ruoka ei enään aivan samalla tavalla yllätä eikä jalkoja alta vie. Mutta kyllä, ähkyksi taas meni, ja petit fourit jäi tälläkin kertaa syömättä.

Sunnuntaina menikin pakkaamisen ja yleisen säätämisen kanssa, ja ihmeen vähällä tuskalla sitä huomasikin olevansa Stanstedin lentokentällä, uusi kokemus kenttänä sinäänsä. Taksikuskin kanssa vajaan parin tunnin matka Lontoosta kuluikin sekin varsin leppoisasti hänen varsin pätevän oloisen tutkanpaljastimen toimintaa ihmetellessä.

Mutta nyt ollaan Margatessa, ja kuningaskunnassa ainakin toistaiseksi kaikki hyvin.

Margate

^Top^

Powered by WordPress RSS and comments RSS feed available